torstai 25. syyskuuta 2014

Uskelan riipus

Kirpparikiertelyn tuloksena meille on kotiin kertynyt jos jonkinmoisia pieniä kokoelman alkuja. Yksi suurimmista keräilynkohteistani on Kalevala Korun korut (myös muita vanhoja suomalaisia koruja löytyy jokunen). Pääsääntöisesti olen pyrkinyt ostamaan hopeisia koruja mutta muutama pronssinenkin joukosta löytyy. Ajattelin tänne blogiin toisinaan tehdä postauksia myös näistä koruistani.

Eilen käytössä oli pronssinen Uskelan riipus aurinkokvartsilla.


Näitä Uskelan riipuksia on tehty monella erilaisella kivellä ja haaveilen löytäväni näitä erilaisia, etenkin niitä hopeisia. Tämä aurinkokvartsilla oleva riipus on siskoni kirppislöytö. Tämä on ehdottomasti yksi rakkaimmista (ellei jopa rakkain) pronssikoruni.
Korusarjaan kuuluu myös mm. rannerengas ja sormus.

Uskelan koruista kerrotaan näin:

Usean Kalevala Korun mallin esikuvana on ollut arkeologisissa kaivauksissa löytynyt museokoru. Tämän korusarjan aihe on saatu Uskelan Lukkarinmäestä löytyneestä soljesta. Se on peräisin noin vuodelta 800 jKr. Pyöreän rengassoljen kehä on koristeltu aalto-ja nyöriviivoilla. Tämä oli paljon käytetty ornamenttikuvio Oka-joen suomensukuisten heimojen keskuudessa, mistä onkin pääteltävissä, että koru on kulkeutunut Suomeen Venäjältä.


teksti Kalevala Korun sivulta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti