sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Blogin henkiin herätys ja kirppistelyä

Varmaan olisi taas pitkästä aikaa hyvä hetki herätellä tätä blogia henkiin...
Blogitauon aikana meillä on tehty pientä pintaremonttia, sisustettu, aloitettu opiskelut ja muuta vastaavaa.
Ajattelin että bloggaamista olisi kiva jatkaa viime aikaisista kirpparilöydöistä.
Aiemmin oon tehnyt mm. siskoni kanssa pitkiä kirpparikierroksia mutta nyt niitä on tullut tehtyä vähemmän kun ei aikataulut oikein meinaa osua kohdilleen. Ja nämä kotipaikkakunnan kirpparit on alkaneet mennä huonompaan suuntaan. Täällä on oikeastaan kaksi sellaista joissa tulee käytyä.

No jos sitten niihin aarteisiin.


Nallefriikille nalle! 💖 Oon kerännyt antiikkinalleja useamman vuoden. Mulla on niitä varmaan likemmäs 20 kpl. Nyt oon saanut/ostanut myös muutamia Bukowskin nalleja. Tämä kirpparilta löytynyt neiti nyt ei oo Bukowskia mutta oli vaan niin herttaisen näköinen että se oli pakko pelastaa mukaan.


Eilen löytyi myöskin pari valtavan kaunista kukkataulua. Toisessa on hortensioita ja toisessa pioneja. Mulla on haaveissa ihana vanha puutalo jonka pihaan olisi istutettu paljon pioneja ja valtavat hortensiapensaat. Kyllä niitä molempia täällä meidän pihassa nytkin on mutta pionit  (2 kpl) on istutettu viime vuonna ja ne ei ole oikein päässeet kasvamisen vauhtiin. Olin itseasiassa varma että talvi vei molemmat mutta ei onneksi! Ja etupihalla on ollut kolmisen vuotta kaksi mustilanhortensiaa mutta ilmeisesti niiden kunnolla juurtuminen on sen verran hidasta että eivät ole nekään vielä oikein meinanneet lähteä kasvamaan.  


Kouvolasta löytyi Nanny Stillin Grapponia-viinilasi. Tykkään tuosta Grapponiasta valtavasti vaikka en sitä ole keräillytkään tilanpuutteen vuoksi. Tällä oli hintaa euron verran joten enhän mä millään voinut jättää tätä sinne! 😁



Viimeisimmällä Lahden reissulla löytyi kaksi valtavan ihanaa pellavaista ruusukuvioisella kankaalla ja pitsillä koristeltua tyynyliinaa. Niitähän en toki muistanut yksittäin sitten kuvata mutta tuossa nyt näkyy taustalla vähän yksityiskohtaa. Kalevala Korun Isän Tyttö-medaljonkia on myös pakko hehkuttaa vaikka ei nyt ole varsinainen kirppislöytö! Mulla on ollut haaveissa nimenomaan tuo versio topaasilla jo useamman vuoden mutta kun ei sitä ole meinannut mistään löytyä ja etenkään kohtuuhintaan. Nyt sitten tori.fi-sivuston kautta satuin törmäämään myynti-ilmoitukseen ja hintakin oli niin sopiva että pakko oli koru ostaa.



Tässä nyt vielä pari kuvaa ostoksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti