Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. marraskuuta 2014

Mutakakku

Kone huutaa edelleen photshopia. Tästä syystä postailu on vähän jäänyt.

Viime viikon keskiviikkona 19.11. oli miestenpäivä. Ajattelin tämän kunniaksi leipoa jotain hyvää ja nopeasti valmistuvaa omalle miehelleni.
Aikani tuumailtuani päädyin kokeilemaan mutakakkua. En ole aiemmin sitä tehnyt enkä ole varma että olenko edes maistanut.

Mutta tuumasta toimeen. Aikani googlailun jälkeen päädyin kokeilemaan Painted by Cakes- blogista löytynyttä mutakakun ohjetta.

Kakusta tuli taivaallista tuolla ohjeella!

Tässä vielä pari kuvaa teille meidän kakkumaistiaisista ;)







Taidan alkaakin miettimään seuraavaa leivontaprojektia! ;)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Palmikoita ja pullia

Sunnuntai-ilta on mennyt rauhallisissa merkeissä.

Pitkästä aikaa kaivoin langat ja puikot esille ja aloitin palmikkoneuletta.

Tein ruoan kaveriksi grissinejä.

Ja vaivasin pullataikinan. Mies pyöritteli ne pulliksi.

Kaipasin kotiin kirkkaita värejä ja sain tulppaaneja! <3




-Satu