torstai 4. elokuuta 2016

Maailman laiskin bloggaaja täällä taas hei!

Minne ihmeeseen tää kesä on taas kadonnut!? Kesäprojekteja oli taas miljoona mutta yhtään ei valmiiksi asti tullut.
Vuosi sitten aloitin puutarha-alan opinnot ja koko syksyn olin sekä töissä että työharjoittelussa ja siihen päälle vielä kouluviikot. Alkuvuodesta tuo taakka vähän keveni mutta siitä huolimatta ajattelin kesällä ottaa vähän rennommin. No erinäisten sattumusten kautta päädyinkin kesäksi töihin vanhalle työnantajalle ja koulujutut on olleet tauolla lukuunottamatta herbaarion kuvailua. Tämä viikko oli aikomus pyhittää sekä koulutehtäville että noille tuunausprojekteille. Maanantaina, ekana lomapäivänä, meni polvi ja tuunaukset saa nyt odottaa. Tärkeintä on olla ensi maanantaina siinä kunnossa että pärjää koulussa eikä tarvitsisi olla sieltä poissa.


Vähän aamukahvia ja tenttiin lukua 


Herbaarion kasvit on viimein kuvattu ja teetetty paperikuviksi. Ihan hetkeen ei ole tullut näin "digiaikana" teetettyä oikeita valokuvia!


Vähän koristelumateriaalia herbaariota varten. 


Näillä on muutama päivä menty. Onneks nyt alkaa jo polvi pitämään edes vähän. 

Nyt kun koulu ja työharjoittelu taas alkaa niin pyrin vähän tiivistämään tätä postaustahtia! 😀


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti